Vihertyöt keväällä ja kesällä
Aloita keväällä, niin piha kukoistaa kesällä
Kun aurinko alkaa lämmittää ja piha ja puutarha paljastuvat lumen alta, on aika ryhtyä pihatöihin. Jos istutukset ovat päässeet repsahtamaan eivätkä taloyhtiön talkoot houkuttele väkeä, kannattaa kutsua ammattilainen paikalle. Pihatyömyyrät Oy tekee erilaiset vihertyöt laadukkaasti Turun ja ympäristökuntien alueella.
Kevään pihatyöt
Keväällä tehtävä lannoitus on puutarhakasvien kasvun perusta. Kevät on niin ikään suosituinta aikaa taimien istutukseen. Keväisin teemme myös leikkuut maalis-huhtikuussa, kuten kuusiaitojen leikkuut ja havujen muotoilut, aurausvaurioiden korjaukset pensaille ja lumipainon aiheuttamien vaurioiden korjaukset puille, mullan lisäykset tarpeen mukaan sekä kevätkukkien istutukset ruukkuihin. Nurmikonpaikkaus talven jäljiltä on usein myös ajankohtainen keväällä.
Kesän vihertyöt
Kesä on pihan ja puutarhan ylläpidon aikaa. Huolehdimme viheralueiden kastelusta, rikkaruohojen kitkennästä sekä aitojen leikkuusta. Seuraamme kasvitauteja ja -tuholaisia ja hoidamme lääkityksen tarpeen mukaan. Istutamme kesäkukat ruukkuihin, ja lisäämme sekä mullat että katteet. Teemme ammattitaidolla myös pienet korjaukset, kivityöt sekä pihasuunnitelmat. lisäykset tarpeen mukaan sekä kevätkukkien istutukset ruukkuihin. Nurmikonpaikkaus talven jäljiltä on usein myös ajankohtainen keväällä.
Kertakäynnit ja kiinteät hoitosopimukset
Tarjoamme piha-alueiden hoitoa taloyhtiöille ja yksityishenkilöille sekä tuntiveloitteisesti että kiinteällä hoitosopimuksella. Voimme siis tehdä piha- ja puutarhatöitä joko silloin tällöin tai jatkuvasti sovittuina ajankohtina. Pihan hoidon voi jättää kokonaan meidän huoleksemme, jolloin asukkaat ja vierailijat voivat nauttia hyvin hoidetusta ja viihtyisästä pihasta.
Teemme pihatöitä myös syksyllä ja talvella. Lue lisää!